Piirinmestaruuskokeet (AJOK, KEAJ)
Sivulle on koottu Haarikan (AJOK) ja Kettuhaarikan (KEAJ) säännöt, sekä tulokset.
Säännöt
Ajokokeen piirinmestaruuskokeen säännöt (Haarikka) (AJOK)
1§ Satakunnan kennelpiirin mestaruuskoe ”Haarikka” on FCI-roturyhmän 6 roduille tarkoitettu ajokoe, jossa ratkaistaan Satakunnan Kennelpiirin mestaruus. Koe on samalla karsintakoe lännen lohkon valintakokeeseen.
2§ Kokeessa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa ajokoesääntöä ja Kennelliiton piirinmestaruuskokeen järjestämisohjetta.
3§ Koiralta vaaditaan, että sillä on käyttövalion arvoon oikeuttava näyttelytulos, ja piirinmestaruuskokeesta jatkoon valittavilla koirilla vähintään yksi (1kpl) AJOK1 tulos.
4§ Satakunnan kennelpiiri ry:n ajokokeen piirinmestaruuskokeeseen osallistuvien koirien määrä rajoitetaan enintään 13 koiraan (12 + edellisen vuoden piirinmestari). Piirinmestaruuskokeen järjestelyistä vastaava koetoimikunta valitsee kokeeseen 12 kuluvalla koekaudella ensimmäisen palkinnon saavuttanutta koiraa pisteiden mukaan paremmuusjärjestyksessä. Tarvittaessa koiramäärää täydennetään muiden koetulosten perusteella. Täydentävät koirat valitaan kokeista saatujen valintapisteiden perusteella paremmuusjärjestyksessä.
Pisteitä saadaan seuraavasti:
Kuluvalla kaudella saavutettu ajokokeissa
toinen palkinto = 5 pistettä
kolmas palkinto = 2 pistettä
Edellisellä kaudella saavutettu ajokokeissa
ensimmäinen palkinto = 5 pistettä
toinen palkinto = 2 pistettä
kolmas palkinto = 1 piste
Jos koirat päätyvät samaan pistemäärään, järjestys ratkaistaan kuluvan- ja edellisen koekauden kolmen parhaan ajokoetuloksen yhteenlaskettujen pisteiden perusteella.
PM-kokeeseen ilmoittautumisen yhteydessä toimitetaan tiedot koiran saavuttamista palkintosijoista. Tulokset tulee olla saavutettuna kuluvan tai edellisen koekauden aikana.
Jos PM-kokeeseen valittu koira jää pois jonkin syyn vuoksi kyseisestä kokeesta, on koiranohjaaja velvollinen mahdollisimman pian ilmoittamaan kokeen järjestäjille asiasta, jotta pois jääneen koiran tilalle voidaan ottaa varakoira edellä mainitun karsinnan mukaisesti.
5§ Koiranomistaja ilmoittaa piirinmestaruuskokeeseen palkintotuomarin, jolla on oltava pätevyys toimia ryhmätuomarina ja omattava kokemusta koeryhmän johtamisesta. Lisäksi koiranohjaajan tulee mahdollisuuksien mukan auttaa kokeen järjestäjää koemaastojen hommaamisessa.
8§ Piirinmestaruuskokeesta valitaan koirat lännen lohkon valintakokeeseen. Järjestyksessä seuraavat koirat mahdollisiin kutsukokeisiin ym. edustustehtäviin. Satakunnan Ajokoiramiesten valitsema joukkueenjohtaja huolehtii piirinmestaruuskokeesta lähtien valittujen koirien ilmoittamisesta eteenpäin. Kilpa -otteluun päässyt koiranomistaja on velvollinen huolehtimaan Satakunnan Kennelpiirin nimeämän palkintotuomarin kyydistä Kilpa -otteluun.
9§ Mahdollisia muutoksia näihin järjestämissääntöihin voi tehdä vain Satakunnan Kennelpiiri Ry:n hallitus, Satakunnan Ajokoiramiehet Ry:n hallituksen esityksestä.
Ketunajokokeen piirinmestaruuskokeen säännöt (Kettuhaarikka) (KEAJ)
Valintaperusteet
Kettuhaarikkaan valitaan koirat pistelaskun mukaan. Laskenta-aika on Kettuhaarikasta seuraavaan Kettuhaarikkaan.
Kettu-haarikkaan valitaan max. 15 koiraa. Edellisen vuoden mestari on itseoikeutettu osallistumaan.
AVO 1 = 6 pistettä
AVO 2 = 4 pistettä
AVO 3 = 3 pistettä
AVO 0 = 1 piste
Loppuun viedystä kokeesta saa yhden pisteen (1p.) (ei luopunut / suljettu).
K-KVA:n arvosta saa yhden pisteen (1p.).
Koiralla tulee olla ajettuna ykkönen (KEAJ) viimeistään ilmoittautumista edeltävänä päivänä.
Tasatuloksen sattuessa nuorempi koira on etusijalla vanhempaan koiraan nähden.
Tulokset (AJOK, KEAJ)
Vuosi 2024
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Rauma, 23.11.2024)
Ylituomarina toimi Jari Vaarila.
1. FI28860/21 Viikkineva Iikori, om. Jouni Vanhatalo, 89,00p.
2. FI54592/19 Ilo, om. Jussi ja Lasse Mäenpää, 89,00p.
3. FI41186/19 Sarastuksen Ilta, om. Jussi Saarinen, 78,82p.
4. FI43840/17 Tulipätsin Zeon Mettä-Akka, om. Sari ja Olli Pirkkanen, 77,00p.
5. FI18187/20 Sillanpielen Martta, om. Jussi Mattila, 76,00p.
6. FI26266/19 Foxfighter's Loki, om. Susa Hievanen ja Timo Grundström, 48,10p.
7. FI44208/19 Tyyne, om. Arttu Ristiharju, 26,00p.
8. FI38783/21 Rymykallion Iita, om. Mika Perttu, 26,00p.
9. FI38220/21 Pyyntimiehen Plikka, om. Josefiina ja Heikki Uusihonko, 22,00p.
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Sastamala, 5.10.2024)
Ylituomarina toimi Tapio Malmi.
1. FI36501/21 Mehtälaulun Hilma, om. Heikki Jokinen ja Meri-Tuuli Heikkinen, 84,00p.
2. FI21276/20 Helmenkalastaja, om. Heikki ja Henri Jokinen, 77,67p.
3. FI32129/18 Taikavuoren Kusti, om. Juha Jokinen, 73,00p.
4. FI30598/17 Paavo, om. Jarkko Söderling ja Tiina Loimupalo, 58,63p.
5. FI43840/17 Tulipätsin Zeon Mettä-Akka, om. Sari ja Olli Pirkkanen, 52,75p.
6. FI42824/15 Sorkomäen Usva, om. Jouko Nygård, 41,17p.
7. FI55683/21 Savukallion Köpi, om. Janne Jokinen, 32,25p.
8. FI28929/20 Linnuskorven Smurffiina, om. Anne Korpinen ja Nina Seiloo, 26,46p.
Vuosi 2023
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Kokemäki, 18.11.2023)
Ylituomarina toimi Jari Vaarila.
1. FI44208/19 FI KVA-KEAJ Tyyne, om. Arttu Ristiharju, 91,00p.
2. FI10908/20 FI KVA-KEAJ FI MVA Ajoketun Jemma, om. Juha Jaakkola, 88,00p.
3. FI38783/21 FI KVA-KEAJ Rymykallion Iita, om. Mika Perttu, 83,00p.
4. FI26266/19 FI KVA-KEAJ Foxfighter´s Loki, om. Susa Hievanen & Timo Grundström, 78,75p.
5. FI21075/19 FI KVA-KEAJ Jökömäen Kaapo, om. Henri Arvola & Kalle Markkula, 66,50p.
6. FI54592/19 Ilo, om. Jussi & Lasse Mäenpää, 58,25p.
7. FI54979/17 FI KVA-KEAJ Ajoketun Huki, om. Jouni Huuki, 52,10p.
8. FI43840/17 FI KVA-KEAJ FI KVA-AJOK Tulipätsin Zeon Mettä-Akka, om. Sari & Olli Pirkkanen, 23,00p.
9. FI38220/21 FI MVA FI JMVA Pyyntimiehen Plikka, om. Josefiina & Heikki Uusihonko, 19,00p.
10. FI48595/20 Julmannin Riinu, om. Nikolas Santoo, --
11. FI45282/17 FI KVA-KEAJ Karhuperän Demi, om. Harri Karvanen, --
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Parkano, 8.10.2023)
Ylituomarina toimi Jouni Huila.
Piirinmestaria ei tänä vuonna tullut (piirinmestariksi vaaditaan vähintään AJOK-3 tulos). Kolme parasta jatkavat Lännen lohkoon.
1. FI28929/20 Linnuskorven Smurffiina, om. Anne Korpinen, 41,58p.
2. FI39142/16 Koivukulma Jahti-Jymy, om. Tapani Mikkola, 30,17p.
3. FI50355/15 FI MVA Tulipätsin Ånpasusva, om. Petra & Sari Pirkkanen, 22,79p.
4. FI40260/15 FI KVA-AJOK FI MVA Jura, om. Tiina Loimupalo & Jarkko Söderling, 5,50p.
5. FI42824/15 FI KVA-AJOK Sorkomäen Usva, om. Jouko Nygård, 2,00p.
6. FI44681/13 FI KVA-AJOK Sorkomäen Sylvi, om Virpi Hakala, --
Vuosi 2022
Ylituomarina toimi Martti Toivola.
1. FI21075/19 FI KVA-KEAJ Jökömäen Kaapo, om. Henri Arvoja & Kalle Markkula, 92,00p.
2. FI50402/15 FI KVA-KEAJ Jalovainaan Hellä, om. Nikolas Santoo, 84,75p.
3. FI35546/15 FI KVA-KEAJ Sillanpielen Sako, om. Mika Perttu & Mikael Malmi & Reetta Aro, 80,82p.
4. FI34779/16 FI KVA-KEAJ Sarastuksen Emi, om. Juha Huhtala, 80,44p.
5. FI26981/17 Viikkineva Nestori, om. Jami Kuivanen, 77,25p.
6. FI26266/19 FI KVA-KEAJ Foxfighter's Loki, om. Timo Grundström & Susa Hievanen, 57,00p.
7. FI43840/17 FI KVA-KEAJ Tulipätsin Zeon Mettä-Akka, om. Sari & Olli Pirkkanen, 52,00p.
8. FI10908/20 FI KVA-KEAJ FI MVA Ajoketun Jemma, om. Juha Jaakkola, 47,00p.
9. FI54979/17 FI KVA-KEAJ Ajoketun Huki, om. Jouni Huuki, 26,00p.
10. FI27175/15 FI KVA-KEAJ Pyyntimiehen Vallesmanni, om. Saku Laaksonen, 24,00p.
11. FI48578/16 Hirviparoonin Kiri, om. Mika & Aki Vähä-Peltomäki, 22,00p.
12. FI45282/17 Karhuperän Demi, om. Harri Karvanen, 20,00p.
13. FI44206/19 Tuure, om. Arttu Ristiharju, 19,00p.
14. FI31847/17 FI KVA-KEAJ Rymykallion Huli, om. Mika Perttu, 17.00p.
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Parkano, 2.10.2022)
Ylituomarina toimi Jyrki Ala-Reini.
1. FI50355/15 FI MVA Tulipätsin Ånpasusva, om. Petra & Sari Pirkkanen, 73,79p.
2. FI30597/17 Veeti, om. Teemu & Miika Kukkula, 57,75p.
3. FI32129/18 Taikavuoren Kusti, om. Juha Jokinen, 56,63p.
4. FI44652/13 C.I.B. POHJ&FI&DK&SE&NO&EE&LV&BY MVA FI VMVA BYV-16 KBHV-16 BALTV-16 SEV-16 LTV-17 EEV-17 LVV-17 DEV-17 VV-21 FI KVA-AJOK
Pate, om. Eija Broman, 53,04p.
5. FI43840/17 FI KVA-KEAJ Tulipätsin Zeon Mettä-Akka, om. Ronja & Sari Pirkkanen, 41,00p.
6. FI44681/13 FI KVA-AJOK Sorkomäen Sylvi, om. Virpi Hakala, 34,04p.
7. FI40451/15 FI KVA-AJOK Piernamäen Loikkari, om. Heikki Jokinen, 28,71p.
8. FI30598/17 C.I.B. FI&EE MVA Paavo, om. Tiina Loimupalo & Jarkko Söderling, 21,42p.
9. FI40263/15 FI MVA FI KVA-AJOK Kunkunplikka, om. Heikki Jokinen, 12,67p.
Vuosi 2021
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Kokemäki, 20.11.2021)
Ylituomarina toimi Martti Toivola.
1. FI43840/17 Tulipätsin Zeon Mettä-Akka, om. Ronja & Sari Pirkkanen, 93,00p.
2. FI21075/19 Jökömäen Kaapo, om. Henri Arvola & Kalle Markkula, 90,04p.
3. FI26266/19 Foxfighter's Loki, om. Susa Hievanen & Timo Grundström, 90,00p.
4. FI24262/14 Assi, om. Timo Grundström, 89,00p.
5. FI31847/17 Rymykallion Huli, om. Mika Perttu, 75,40p.
6. FI34779/16 Sarastuksen Emi, om. Juha Huhtala, 75,00p.
7. FI54973/17 Ajoketun Hipsu, om. Vesa Virtanen, 73,00p.
8. FI45282/17 Karhuperän Demi, om. Harri Karvanen, 59,50p.
9. FI52852/15 Ajoketun Darra, om. Jari Virta, 34,00p.
10. FI27175/15 Pyyntimiehen Vallesmanni, om. Saku Laaksonen, 26,00p.
11. FI34778/16 Sarastuksen Elli, om. Rami Saarinen, 23,00p.
12. FI54979/17 Ajoketun Huki, om. Jouni Huuki, 20,00p.
13. FI35546/15 Sillanpielen Sako, om. Reetta Aro, Mikael Malmi & Mika Perttu, --
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Kankaanpää, 2.10.2021)
Ylituomarina toimi Jyrki Ala-Reini.
1. FI40451/15 Piernamäen Loikkari, Heikki Jokinen, 93,75p.
2. FI43840/17 Tulipätsin Zeon Mettä-Akka, Sari & Ronja Pirkkanen, 68,71p.
3. FI44652/13 Pate, Eija ja Jere Broman, 68,67p.
4. FI44681/13 Sorkomäen Sylvi, Virpi Hakala, 53,29p.
5. FI27389/13 Kelopuun Sutki, Jouni Vanhatalo, 50,08p.
6. FI30598/17 Paavo, Jarkko Söderling, 29,92p.
7. FI43946/15 Kuurapellon Satu, Mika Karjalainen & Maria Lammentausta, 29,50p.
8. FI39142/16 Koivukulman Jahti-Jymy, Mikkola Tapani, 18,63p.
9. FI42824/15 Sorkomäen Usva, Jouko Nygård, 3p.
Vuosi 2020
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Kokemäki, 21.11.2020)
Ylituomarina toimi Ismo Iso-Oja.
1. FI34778/16 Sarastuksen Elli, om. Rami Saarinen, 90,00p.
2. FI54979/17 Ajoketun Huki, om. Jouni Huuki, 87,50p.
3. FI34779/16 Sarastuksen Emi, om. Juha Huhtala, 87,00p.
4. FI35546/15 Sillanpielen Sako, om. Mikael Malmi, 84,50p.
5. FI24262/14 Assi, om. Timo Grundström, 84,25p.
6. FI21075/19 Jökömäen Kaapo, om. Henri Arvola & Kalle Markkula, 75,88p.
7. FI54973/17 Ajoketun Hipsu, om. Vesa Virtanen, 68,50p.
8. FI48575/16 Hirviparoonin Viiru, om. Rami Ahola, 40,25p.
9. FI31847/17 Rymykallion Huli, om. Mika Perttu, 31,00p.
10. FI45281/17 Karhuperän Dani, om. Kari Pitkäranta, 30,00p.
11. FI14265/15 Vihteljärven Jallu, om. Heikki Uusihonko, 17,00p.
12. FI43840/17 Tulipätsin Zeon Mettä-Akka, om. Sari Pirkkanen, 16,50p.
13. FI45282/17 Karhuperän Demi, om. Harri Karvanen, 16,00p.
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Parkano, 3.10.2020)
Ylituomarina toimi Jyrki Ala-Reini.
1. FI31710/12 Meripojan Kamu, om. Jukka Leppäniemi, 68,96p.
2. FI27097/16 Korpikeijun Into, om. Janne Jokinen, 66,08p.
3. FI45964/13 Tulipätsin Ärjyukko, om. Sari & Olli Pirkkanen, 48,71p.
4. FI27389/13 Kelopuun Sutki, om. Jouni Vanhatalo, 45,17p.
5. FI44652/13 Pate, om. Eija Broman, 37,67p.
6. FI40260/15 Jura, om. Esa Söderling, 27,92p.
7. FI54647/14 Onni, om. Eija & Markku Parviainen, 20,96p.
8. FI35818/14 Havukkakallion Jutta, om. Niklas Ojanen, 14,25p.
9. FI40263/15 Kunkunplikka, om. Heikki Jokinen, 3,00p.
Vuosi 2019
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Kokemäki, 16.11.2019)
Ylituomari toimi Martti Toivola.
1. FI24262/14 Assi, om. Timo Grundström, 85,00p. (Koirasta K-Kva)
2. FI33652/12 Jytky, om. Kari Laurila, 84,50p.
3. FI41975/12 FI KVA-K Viitajoen Heta, om. Jussi Mattila, 84,00p.
4. FI31847/17 FI KVA-K Rymykallion Huli, om. Mika Perttu, 83,00p.
5. FI39550/16 Alma, om. Reetta Aro, 78,04p.
6. FI14265/15 FI KVA-K Vihteljärven Jallu, om. Heikki Uusihonko, 72,25p.
7. FI35546/15 Sillanpielen Sako, om. Reetta Aro, Mikael Malmi ja Mika Perttu, 71,75p.
8. FI34779/16 Sarastuksen Emi, om. Juha Huhtala, 63,90p.
9. FI41804/15 FI KVA-K Redruler Kaiku, om. Henri Arvola, 24,00p.
10. FI27175/15 FI KVA-K Pyyntimiehen Vallesmanni, om. Saku Laaksonen, 22,00p.
11. FI46500/14 FI KVA-K Minni, om. Jonne Kenttä, 18,00p.
12. FI54973/17 Ajoketun Hipsu, om. Vesa Virtanen, 17,00p.
13. FI50402/15 Jalovainaan Hellä, om. Nikolas Santoo, --
14. FI45964/13 FI KVA-K FI MVA Tulipätsin Ärjyukko, om. Sari ja Olli Pirkkanen, --
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Parkano, 5.10.2019)
Ylituomarina toimi Jyrki Ala-Reini.
1. FI40451/15 FI KVA Piernamäen Loikkari, om. Heikki Jokinen, Sastamala, 90,54p.
2. FI27389/13 FI KVA Kelopuun Sutki, om. Jouni Vanhatalo, Kankaanpää, 84,63p.
3. FI54647/14 FI KVA FI MVA Onni, om. Eija ja Markku Parviainen, Merikarvia, 56,88p.
4. FI44652/13 C.I.B FI&DK&NO&EE&LV&BY MVA BYV-16 KBHV-16 BALTV-16 SEV-16 LTV-17 EEV-17 LVV-17 Pate, om. Eija Broman, Sastamala, 37,21p.
5. FI39985/15 C.I.B FI&DK&EE&LV&BALT&BY MVA BY&LV&EE&BALT JMVA EUJV-19 BENELUXJV-16 BYJV-16 DKV-17 ATV-19 Syysaamun Outa, om. Sanna Skedlund ja Riku Mansikka, Hämeenkyrö, 17,63p.
6. FI45964/13 FI MVA FI KVA-K Tulipätsin Ärjyukko, om. Sari ja Olli Pirkkanen, Eurajoki, sulj.
Vuosi 2018
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Ulvila, 17.11.2018)
Ylituomarina toimi Martti Toivola.
1. FI34779/16 Sarastuksen Emi, om. Juha Huhtala, 94,00p.
2. FI45964/13 Tulipätsin Ärjyukko, om. Sari & Olli Pirkkanen, 92,00p.
3. FI41972/12 Viitajoen Helmi, om. Mika Perttu, 92,00p.
4. FI27175/15 Pyyntimiehen Vallesmanni, om. Saku Laaksonen, 87,50p. (koirasta K-KVA)
5. FI41804/15 Redruler Kaiku, om. Henri Arvola, 85,50p.
6. FI50309/12 Taika, om. Arttu Ristiharju, 85,00p.
7. FI35546/15 Sillanpielen Sako, om. Mika Perttu, Mikael Malmi & Reetta Aro, 75,00p.
8. FI24262/14 Assi, om. Timo Grundström, 73,00p.
9. FI38503/12 Mosku, om. Pasi Mantila, Joni & Jari Haavisto, 28,00p.
10. FI41975/12 Viitajoen Heta, om. Jussi Mattila, 25,50p.
11. FI14265/15 Vihteljärven Jallu, om. Heikki Uusihonko, 17,00p.
12. FI50396/15 Jalovainaan Köli, om. Niklas Ojanen, suljettu
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Parkano, 7.10.2018)
Ylituomarina toimi Kari Syrjälä.
1. FI30724/13 Mehtäpirun Idän-Lahja, om. Ville Salonen, 94,17p.
2. FI27389/13 Kelopuun Sutki, om. Jouni Vanhatalo, 70,33p.
3. FI40260/15 Jura, om. Esa Söderling, 51,13p.
4. FI54647/14 Onni, om. Eija & Markku Parviainen, 43,58p.
5. FI40451/15 Piernamäen Loikkari, om. Heikki Jokinen, 42,13p.
6. FI33078/13 Eräjätkän Kaapo, om. Timo Ulanen, 35,54p.
7. FI39985/15 Syysaamun Outa, om. Riku Mansikka & Sanna Skedlund, 30,71p.
8. FI40262/15 Kohu, om. Tanja Rinnetmäki & Timo Pölkkynen, 29,00p.
9. FI42824/15 Sorkomäen Usva, om. Jouko Nygård, 24,54p.
10. FI45964/13 Tulipätsin Ärjyukko, om. Sari & Olli Pirkkanen, 20,29p.
11. FI45968/13 Tulipätsin Ärjyleimu, om. Sari Pirkkanen, 20,17p.
12. FI40263/15 Kunkunplikka, om. Heikki Jokinen, 19,38p.
Vuosi 2017
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Harjavalta, 18.11.2017)
Ylituomarina toimi Martti Toivola.
1. FI41972/12 Viitajoen Helmi, om. Mika Perttu, 94,46p.
2. FI35543/15 Sillanpielen Sisu, om. Petri Ala-Kulju, 94,00p.
3. FIN53700/08 Seri, om. Pasi Ahola, 89,25p.
4. FIN30445/08 Ali, om. Petri Leppäniemi, 86,50p.
5. FI14265/15 Vihteljärven Jallu, om. Heikki Uusihonko, 78,76p.
6. FIN30447/08 Aamu, om. Timo Grundström, 77,75p.
7. FI40885/14 Jalovainaan Taika, om. Juha Peltonen, 72,25p.
8. FI41975/12 Viitajoen Heta, om. Jussi Mattila, 70,75p.
9. FI27175/15 Pyyntimiehen Vallesmanni, om. Saku Laaksonen, 27,00p.
10. FI50309/12 Taika, om. Arttu Ristiharju, 27,00p.
11. FI52150/10 Karhuperän Lili, om. Harri Karvanen, 27,00p.
12. FI47353/10 Ajoketun Vänrikki, om. Marko Osara, 18,00p.
13. FI45964/13 Tulipätsin Ärjyukko, om. Sari Pirkkanen, suljettu
14. FI50402/15 Jalovainaan Hellä, om. Nikolas Santoo, suljettu
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Parkano, 6.10.2017)
Ylituomarina toimi Matti Laurila.
1. FI31710/12 Meripojan Kamu, om. Jukka Leppäniemi, 79,00p.
2. FI30724/13 Mehtäpirun Idän-Lahja, om. Ville Salonen, 53,04p.
3. FI40260/15 Jura, om. Esa Söderling, 51,29p.
4. FI56319/09 Hakarannan Pimu, om. Ossi Hakala, 49,00p.
5. FI54647/14 Onni, om. Markku & Eija Parviainen, 48,04p.
6. FI42224/10 Aku, om. Timo Ulanen & Leo Söderling, 28,54p.
7. FI29186/13 Puskajussin Essi, om. K&K&K Koskinen, 28,46p.
8. FI38527/14 Koivulammen Luru, om. Heikki Jokinen & Eero Tyrkkö, 23,96p.
9. FI39985/15 Syysaamun Outa, om. Riku Mansikka & Sanna Skedlund, 3p.
10. FI33078/13 Eräjätkän Kaapo, om. Timo Ulanen, 3p.
11. FI40164/10 Seikkapuun Pekko, om. Pentti Yli-Mattila, 2,5p.
12. FI27389/13 Kelopuun Sutki, om. Jouni Vanhatalo 2p.
Vuosi 2016
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Harjavalta, 19.11.2016)
Ylituomarina toimi Martti Toivola.
1. FI38503/12 Mosku, 97,00p.
2. FIN30445/08 Ali, 95,00p.
3. FI40885/14 Jalovainaan Taika, 82,00p.
4. FI35543/15 Sillanpielen Sisu, 81,50p.
5. FI41972/12 Viitajoen Helmi, 74,50p.
6. FI41975/12 Viitajoen Heta, 62,30p.
7. FI26746/12 Kettu-Pekon Elli, 55,00p.
8. FIN35530/07 Mässäkänmäen Tipsu, 52,10p.
9. FI41804/15 Redruler Kaiku, 50,50p.
10. FI18541/10 Tupajumi Heta, 50,50p.
11. FIN37191/07 Salosoinnun Jörö, 22,00p.
12. FI47353/10 Ajoketun Vänrikki, 20,50p.
13. FIN41675/04 Ajoketun Peeveli, 15,00p.
14. FI45964/13 Tulipätsin Ärjyukko, 14,00p.
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Parkano, 7.10.2016)
Ylituomarina toimi Matti Laurila.
1. FIN30449/08 Ansa 77,67p.
2. FI44681/13 Sorkomäen Sylvi 76,29p.
3. FI45968/13 Tulipätsin Ärjyleimu 51,79p.
4. FI33078/13 Eräjätkän Kaapo 45,13p.
5. FI27389/13 Kelopuun Sutki 42,83p.
6. FI37180/14 Nuottipuron Patti 34,79p.
7. FI40164/10 Seikkapuun Pekko 33,83p.
8. FI30474/10 Joutsenrinteen Vila 31,54p.
9. FI41674/12 Kanervavuoren Missi 14,04p.
10. FIN30445/08 Ali 3p.
11. FI31710/12 Meripojan Kamu 2p.
Vuosi 2015
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Ulvila, 21.11.2015)
Ylituomarina toimi Juhani Hautala.
1. FI47353/10 Ajoketun vänrikki, 94,50p.
2. FI52150/10 Karhuperän Lili, 94,00p.
3. FIN37191/07 Salosoinnun Jörö, 91,00p.
4. FI41972/12 Viitajoen Helmi, 88,00p.
5. FI47358/10 Ajoketun Viima, 85,00p.
6. FI41975/12 Viitajoen Heta, 83,50p.
7. FIN35530/07 Mässäkänmäen Tipsu, 81,50p.
8. FI26746/12 Kettu-Pekon Elli, 73,20p.
9. FI30709/10 Pilkku, 65,32p.
10. FIN41675/04 Ajoketun Peeveli, 65,10p.
11. FIN30445/08 Ali, 61,00p.
12. FI38503/12 Mosku, 29,00p.
13. FIN11109/07 Katajakorven Iku, --
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Sastamala, 4.10.2015)
Ylituomarina toimi Jari Siltala.
1. FI31710/12 Meripojan Kamu, om. Jukka Leppäniemi, Luvia, 58,50p.
2. FI33484/12 Puskajussin Vilma, om. Miika Kukkula, Lavia, 56,50p.
3. FIN30449/08 Ansa, om. Janne Tähtinen, Kokemäki, 39,96p.
4. FI27389/13 Kelopuun Sutki, om. Jouni Vanhatalo, Kankaanpää, 39,42p.
5. FI45968/13 Tulipätsin Ärjyleimu, om. Sari Pirkkanen, Eurajoki, 36,00p.
6. FI30474/10 Joutsenrinteen Vila, om. Kari Laurila, Sastamala, 21,63p.
7. FIN44952/08 Seikkapuun Simo, om. Hannu Suominen, Huittinen, 3,00p.
8. FIN18523/08 Syysaamun Ursus, om. Risto Reunanen, Sastamala, luopui
Vuosi 2014
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Ulvila, 22.11.2014)
Ylituomarina toimi Auvo Uusitalo.
1. FI38503/12 Mosku, 91,25p.
2. FI47358/10 Ajoketun Viima, 87,00p.
3. FI41975/12 Viitajoen Heta, 87,00p.
4. FIN26350/08 Legaatin Piiku, 86,15p.
5. FI41972/12 Viitajoen Helmi, 84,75p.
6. FIN34433/06 Veeti, 83,94p.
7. FI35832/10 Moppekerhon Ymppi, 82,38p.
8. FIN30447/08 Aamu, 67,00p.
9. FIN37191/07 Salosoinnun Jörö, 61,50p.
10. FIN35530/07 Mässäkänmäen Tipsu, 58,90p.
11. FIN25959/07 Sorkomäen Emma, 57,25p.
12. FI47353/10 Ajoketun Vänrikki, 32,50p.
13. FIN41675/04 Ajoketun Peeveli, 32,00p.
14. FIN53700/08 Seri, 25,00p.
15. FI52150/10 Karhuperän Lili, --
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Sastamala, 4.10.2014)
Ylituomarina toimi Mika Kyrömäki.
1. FIN27868/08 Alapörkän Rocco, 81,58p.
2. FIN52358/08 Mehtäpellon Heinäsato, 58,75p.
3. FIN30449/08 Ansa, 56,42p.
4. FIN44676/06 Seikkapuun Säkä, 53,96p.
5. FIN44952/08 Seikkapuun Simo, 50,17p.
6. FIN41703/05 Olli, 39,46p.
7. FI31710/12 Meripojan Kamu, 37,67p.
8. FIN30958/06 Riistapiiska Valtteri, 36,54p.
9. FI30707/10 Veeti, 18,00p.
10. FI30474/10 Joutsenrinteen Vila, 13,92p.
11. FI27389/13 Kelopuun Sutki, 4,00p.
12. FIN27734/08 Kirkkojärven Sissi, 3,00p.
13. FI40326/11 Vaakunamännyn Jysky, --
Vuosi 2013
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Ulvila, 23.11.2013)
Ylituomarina toimi Auvo Uusitalo.
1. FI47358/10 Ajoketun Viima, 95,50p.
2. FI24207/09 Elokarin Jaska, 91,00p.
3. FIN35530/07 Mässäkänmäen Tipsu, 85,00p.
4. FIN26350/08 Legaatin Piiku, 81,50p.
5. FIN34433/06 Veeti, 77,12p.
6. FIN41675/04 Ajoketun Peeveli, 76,68p.
7. FIN25959/07 Sorkomäen Emma, 76,10p.
8. FIN11109/07 Katajakorven Iku, 67,00p.
9. FIN41703/05 Olli, 65,75p.
10. FIN30444/08 Aku, 65,50p.
11. FIN27595/07 Ajoketun Saija, 60,40p.
12. FIN26994/06 Roni, 52,50p.
13. FIN37191/07 Salosoinnun Jörö, 27,00p.
14. FI32092/10 Jatta, 23,00p.
15. FI52150/10 Karhuperän Lili, 21,00p.
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Sastamala, 5.10.2013)
Ylituomarina toimi Jouni Huila.
1. FIN30958/06 Riistapiiska Valtteri, 65,21p.
2. FIN41703/05 Olli, 43,67p.
3. FIN30449/08 Ansa, 39,08p.
4. FIN40335/08 Nana, 30,63p.
5. FIN44676/06 Seikkapuun Säkä, 26,75p.
6. FIN52358/08 Mehtäpellon Heinäsato, 3,00p.
7. FIN44952/08 Seikkapuun Simo, 3,00p.
8. FIN30474/10 Joutsenrinteen Vila, 2,50p.
Vuosi 2012
Satakunnan PM-kokeen tulokset (KEAJ, Ulvila, 17.11.2012)
Ylituomarina toimi Auvo Uusitalo.
1. FIN34433/06 Veeti, om. Henri Arvola Eura 98,50p.
2. FIN37191/07 Salosoinnun Jörö, om. Heikki Uusihonko Kankaanpää 89,00p.
3. FIN35530/07 Mässäkänmäen Tipsu, om. Arttu Ristiharju Sastamala 73,18p.
4. FI32092/10 Jatta, om. Essi Sainio Eura 72.25p.
5. FIN27595/07 Ajoketun Saija, om. Mika Perttu Hinnerjoki 65,10p.
6. FIN53700/08 Seri, om. Pasi Ahola Parkano 53,75p.
7. FIN22470/04 Foxfighters Kosti, om. Timo Grundström Kokemäki 52,50p.
8. FIN27836/04 Kruunun Taku, 24,00p.
9. FIN30444/08 Aku, 22,00p.
10. FI47358/10 Ajoketun Viima, 21,50p.
11. FI35832/10 Moppekerhon Ymppi, 21,00p.
12. FIN52504/08 Santperän Sofia, 15,00p.
Satakunnan PM-kokeen tulokset (AJOK, Mouhijärvi, 6.10.2012)
Ylituomarina toimi Auvo Uusitalo.
1. FIN41703/05 XXX Olli, om. M. Parviainen, Merikarvia, 63,30 p. (Hattutemppu – kolmas perättäinen piirinmestaruus)
2. FIN30958/06 Riistapiiska Valtteri, om. H&H Jokinen, Sastamala, 53,50 p.
3. FIN44952/08 Seikkapuun Simo, om. H. Suominen, Harjavalta, 42,29 p.
4. FIN40335/08 Nana, om. T. Tanhuanpää & J. Vuorisalo, Sastamala, 25,63 p.
5. FIN26960/04 XXX Seikkapuun Saku, om. T Apilisto, Huittinen, 20,08 p.
6. FI30474/10 Joutsenrinteen Vila, om. K. Laurila, Sastamala, 3,00 p.
7. FIN44676/06 Seikkapuun Säkä, om. V. Lehtelä, Punkalaidun, 2,00p.
8. FIN27868/08 Alapörkän Rocco, om. H&H Jokinen, Sastamala, -